Kauneus voidaan määritellä niin monella tavalla, ettei tämä sivu riittäisi siihen alkuunkaan, vaikka kirjoittaisimmekin hieman tiheämpään. Mutta esteettinen kauneus, se joka on katsojan silmässä, ja jota niin helposti jäämme peilin edessä murehtimaan, on vain pieni osa kauneuden määritelmää.
Meidän mielestämme kaunista on kaikki se, mikä on hyvää. Hyvää ja oikein. Ja oikein on se, että jokainen saa kokea olevansa hyväksytty, arvostettu ja rakastettu ajatustensa, oman minänsä vuoksi, riippumatta ulkoisista piirteistään.
Sinulla on siis oikeus olla juuri sellainen kuin olet ja tulla sellaiseksi kuin haluat. Sinulla on oikeus asettaa itsellesi tavoitteita ja myös saavuttaa ne – huomioiden muiden samaiset oikeudet. Sinulla on oikeus tulla ehjäksi, itseään kunnioittavaksi ja rakastavaksi ihmiseksi, jolla on kyky ja halu tuntea aidosti samoin lähimmäisiään kohtaan. Sinulla on oikeus hyvään oloon ja onnellisuuteen.
Me Katin Kauneuskulmassa tunnemme ihon ja sen vaikutuksen niin kehon kuin mielenkin hyvinvointiin. Siksi uskomme voivamme tukea Sinuakin tavoitteidesi saavuttamisessa. Tutustu palveluihimme näillä sivuilla ja kysy lisää!
©Katin Kauneuskulma Oy | |
Tarkista onnennumerosi täältä... • Myymälämme kesäaukioloajat: Arkisin 10-18 Lauantaisin 10-14 Tullessasi muina aikoina ostoksille – soita ovikelloa. Löydä oma hyvänolon painosi- ryhmä aloittaa 18.8. ILMOITTAUDU mukaan. LUe lisää koulutusosiosta. OPISKELIJAJALKAHOIDOT - 30%. Varaa oma aikasi! • Kesän juhlijoille ihania lahjoja! Lue lisää. • Poimi kesän kukkaset sekä mahtavat kesätarjoukset... Lue lisää ajankohtaista -sivulla! • Astrologi Seppo Tanhua ottaa vastaan Katin kauneuskulmassa. Lue lisää koulutusosiota. • Velasmooth-vartalonmuokkausMeNaiset-lehdestä tuttu. Lue lisää... • Kesän hemmottelevin lahja Muista ystävää, rakasta, lähimmäistä hemmottelevalla lahjalla. Lue lisää verkkokaupassamme. • Tutustu ajankohtaisiin etuihimme. Tervetuloa! Nyt on aika vahvistaa puolustuskykyä fluenssaa vastaan: suolahuone- ja infrapunasaunakuureilla. Uusi upea ekologinen piikkimatto; tule valitsemaan omasi mahtavasta värivalikoimasta. Tervetuloa! Lue ajankohtaissivulta lisää... • Velasmooth Tehoa selluliitin hoitoon ja vartalonmuokkaukseen. Lue lisää... • Vastaa kyselyyn – voita kokonaisvaltaista hyvinvointia! Arvomme yhden 100 € ja 20 kpl pienempää hoitolahjakorttia kuukausittain. Osallistu! • Ajanvaraus nyt myös netissä! Varaa hoitoaikasi kun sinulle sopii. • SPA puolen kokonaisvaltaiset hoidot: Suolahuoneesta helpotusta hengitykseen sekä ihoon. Infrapunasaunalla syvempää puhdistumista, sekä virkeää, hyvää oloa. Rentoutuskellunta mahdollistaa syvän rentoutumisen niin lihaksille kuin mielellekin. TULE KOKEILEMAAN! • Laserhoitoa huipputuloksin Katin Kauneuskulmassa on Suomen kolmas ihon pintaa vahingoittamaton Nlite-laser. Lue lisää... • e-style Uutta tehoa pysyvään karvanpoistoon, maksaläiskien hävittämiseen ja ihon värin tasoittamiseen, talirauhasten tasapainottamiseen... Lue lisää... • Katin Kauneuskulma palkittiin Katin kauneuskulma palkittiin jälleen kansainvälisellä huippuluokituksella. Lue lisää... • Verkkokauppa avattu Katin Kauneuskulman Verkkokaupasta voi nyt tilata lahjakortteja.
|