|
AJANKOHTAISTA, AJANKOHTAISTA, AJANKOHTAISTAVahvista vastustuskykyäsi suolahuonesarjan avulla kaikkia flunssia vastaan! Ennen siitepölyaikaa hankittu vahvistus helpottaa huomattavasti allergiaoireita. Tule kokeilemaan! Suolahoitoa käytettiin jo keskiajalla, joten uudesta hoitomuodosta ei ole kyse. Munkit hoitivat sairaita suolaluolissa, joissa he hienonsivat suolakiveä ja potilaat hengittivät tätä suolahiukkasia sisältävää ilmaa. Myöhemmin huomattiin, että suolakivikaivoksissa työskennelleet ihmiset olivat hengityselimistöltään terveempiä eikä heillä esiintynyt keuhkosairauksia kuten muulla väestöllä. Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutti on tutkinut suolahuonehoidon vaikutusta astmaa sairastavan potilaan terveydentilaan. Lokakuussa 2007 julkaistun tutkimuksen mukaan suolahuoneesta on hyötyä keuhkoputkien yliärtyvyyteen ja helpottaa astmapotilaan yöunta. Helpotusta saa myös rasitusastmaan. Kaikki astman eri muodot eivät olleet tutkimuksessa mukana. Lisäksi suolan kosteuttasitovasta vaikutuksesta nauttii iho. Erityisesti tietysti atooppiset ihoalueet sekä psoriasläiskät. Mutta toki kaikkien talven kuivattamalle iholle suolahoito tuo helpotusta. Suolahoitoa voidaan käyttää helpottamaan:- akuutti hengitysteiden sairaus
- krooninen hengitysteiden sairaus
- krooninen nielutulehdus
- krooninen nielurisatulehdus
- krooninen poskiontelotulehdus
- krooninen nenäontelotulehdus
- keuhkoputkentulehdus
- krooninen keuhkoputkentulehdus
- akuutti ja krooninen korvatulehdus
- toistuvat virusinfektiot
- allergiset reaktiot, heinänuha, pölystä aiheutuva nuha
- atooppinen iho
- psoriasis
- ihottumat
- jalkojen verenkiertohäiriöt
Suolahuonehoito kestää n. 40 min/kerta. Suolahoito tapahtuu erillisessä suolahuoneessa, jonka seinät, katto ja lattia ovat vuorisuolan peitossa. Hoidon aikana suolageneraattori puhaltaa ilmaan puhdasta suolapölyä. Suolapöly irrottaa limaa hengitysteissä, ohentaa paksuuntuneita limakalvoja ja vähentää tulehdusta/ärsytystä.
Suolaionit, jotka ovat negatiivisesti varautuneita, hakeutuvat hengityselimistön limakalvoille. Suola sitoo kosteutta limakalvoille ja samalla se toimii antiseptisesti ja siten vaikeuttaa haitallisten bakteerien ja sienien toimintaa, sekä vahvistaa limakalvoihin liittyvää immuunihoitojärjestelmää. Limakalvojen tukkoisuus ja turvotus helpottuu ja lima irtoaa helpommin, hengenahdistus vähenee ja myös tulehdukset helpottuvat. Iho-ongelmissa suola tuhoaa iholla olevia bakteereja. Atoopikolla iho on usein rikki ja kutiseva rikkoutunut iho on hyvä alusta bakteereille. Hoidon alussa saattavat oireet hieman lisääntyä, mutta se on merkki paranemisprosessista. Elimistö tekee suolan avulla omaa paranemistyötään. Hoitokertoja suositellaan 5–15 ja mahdollisimman intensiivisenä hoitojaksona. KÄYTÄNTÖ: Käytössäsi on kolmen hengen suolahuone, jossa istutaan vierekkäin lepotuoleilla. Halutessasi voit lueskella tai vain rentoutua ja antaa suolan tehdä hyvää henkigityksellesi sekä ihollesi. Voit mennä suolahuoneeseen omissa vaatteissasi (saat suojaksesi kaavun) tai kietaisupyyhkeessä, jolloin saat vaikutusta myös laajemmalti ihollesi. Tai halutessasi voit myös pukeutua omaan uima-asuusi. HINTA: 25 €/kerta ostaessasi sarjalipun 5 krt: 119 € 10 krt: 225 € 15 krt: 320 € ©Katin Kauneuskulma Oy
|